Soiperoistenmaa on totta ja satua
Soiperoinen on luonnonsuojelualue ja Soiperoinen on satu.
Luonnonsuojelualue
”Soiperoisen alue sijaitsee Taivalkosken kunnan pohjoisosassa Syötteen kansallispuiston Salmitunturin osa-alueen välittömässä läheisyydessä. Alue kuuluu rantojen- ja harjujensuojeluohjelmiin. Maisemaa hallitsee kapea ja terävälakinen Soiperoharju sekä kirkasvetiset pohjavesijärvet Rääpysjärvi ja Soiperoinen. Alueelle tullaan sen erikoisen, alkuperäisen luonnon ja erämaisuuden sekä hiljaisuuden vuoksi.”
(lähde: www.luontoon.fi/soiperoinen)
Satu
Soiperoistenmaan tarinallisen perustan muodostavat Niilo Keräsen kirjat Soiperoistenmaa ja Soiperoistenmaan kuningas.
Niilo Keränen on Kuusamon kaupungin ylilääkäri. Hän oli kansanedustaja kaudella 1999–2003. Hän asuu Taivalkoskella ja on kunnanvaltuuston jäsen. Keränen voitti valtakunnallisen lastenromaanikilpailun vuonna 1992 kirjallaan Soiperoisten maa. Hän on ollut lasten satukilpailu Napero-Finlandian päätuomarina sen alusta eli vuodesta 1993 asti. Keränen on suuren lapsikatraan isä.

|